34. Vastarinta – ja pahuus

Harva tunnistaa sanonnan ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” juontuvan jo aikaisemmin mainitusta 1 760 vuotta eaa. laaditusta Hammurabin laista. Kesti liki 2 000 vuotta kunnes käsky löysi syvällisemmän sisällön, toisenkin posken kääntämisen. Tässä yhteydessä on huomioitava oikealle poskelle lyömisen edellyttävän lyöjältä vasemman eli ulostuksen pyyhkimiseen käytetyn vessakäden käyttämistä. Kysymys on halveksunnan osoittamisesta, ei väkivallasta. Tappaminen tekona rinnastettiin aikaisemmin vihaan, tunteeseen. Nyt lyöjän halveksuntaan vastataan puolestaan teolla, toisenkin posken kääntämisellä. Niin tappamisen kuin häpäisemisenkin yhteydessä on kysymys väkivallattomuudesta, käyttäytymisestä korkeammalla tasolla. Kehotus; ”Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on”, ohjaa oikean ratkaisun tekemiseen (21. Tunne, tahto, ymmärrys ja väkivallattomuus).

Täydellisyyttä tavoiteltavalla tiellä varsinainen taistelu käydään tekoja edeltävällä kiusausten ja viettelysten tasolla. Samoin paha ammentaa voimansa pelottelusta ja uhkaamisesta ennen kuin se turvautuu kiusallisiin tekoihin käymällä oikeutta tai vaatimalla seuraamistaan. Kukapa köyhä uskaltaisi edes kysyä oikeutensa perään pelkästä pelosta joutua Turun hovioikeuden presidentti Kenneth Nygårdin mukaan maksamaan sekä omat että vastapuolen niin käräjä- kuin hovioikeuskulutkin? Siihen kykenee vain taloudellisesti tai fyysisesti vahvempi yksittäinen henkilö tai yhteisö. Liki 90 – 95 prosenttisesti asianajajien palkkioista koostuvat kulut nousevat helposti yli keskivertoihmisen vuosipalkan. Yhtä vaikea köyhän on kieltäytyä hengellään suojelemasta rikkaan omaisuutta, sillä kun rikkaat sotivat, köyhien kuuluu kuolla.

Kysymyksessä on persoonaan kohdistuvasta häpäisemisestä, henkilöön ja omaisuuteen käyvästä riistosta sekä tekemiseen pakottamisesta, jota valtaapitävät harjoittavat säilyttääkseen saavuttamansa etuudet. Vuorisaarnan Kristus asettuu sanoillaan, ”Mutta minä sanon teille”, mittatikuksi kaikelle, myös yhteiskunnalliselle elämälle. Hän suuntaa sanansa ensinnäkin niille, joilta on viety ihmisarvo, joita syrjitään ja solvataan pelkästään osaamattomuudesta ja kouluttamattomuudesta johtuvasta työttömyydestä sekä niille, jotka lastensuojelutoimenpiteitten kohteiksi joutuneina ovat pakotettuja rakentamaan koulutuksensa, työelämävalmiutensa ja elämänsä pienistä palasista. Hän suuntaa toiseksi sanansa myös niille 50 800 suomalaiselle, jotka ansaitsevat enemmän kuin 600 000 vähemmän ansaitsevaa yhteensä, niille 2,7 miljoonalle suomalaiselle, jotka omistavat 94 prosenttia maamme kokonaisvarallisuudesta toiselle eli niin ikään 2,7 miljoonalle jäädessä vaivaiset kuusi prosenttia.

Tuolle vähäosaiselle ryhmälle hän sanoo kaikesta huolimatta; ”älkää tehkö pahalle vastarintaa”. Joudutte pakotettuina toki kulkemaan sortajanne rinnalla ehkä virstan, mutta olkaa valmiit kulkemaan kaksikin voidaksenne kertoa omat mielipiteenne ja kuullaksenne vastapuolen perustelut. Nykyongelmien monimutkaisuus paljastaa ehkä perustelunne vajavaisiksi. Tarvitsette ehkä opastusta ja harkinta-aikaa. Vasta tämän jälkeen – kuljettuanne ehkä kolmattakin virstaa ja tehtyänne selväksi asioiden syy- ja seuraussuhteet – olette korkeammalla tasolla, jolloin vastustajanne joutuvat taistelemaan ei niinkään teitä, vaan totuutta vastaan. Täydellisyyteen kuuluu myös totuus. Totuuden etsijöiden on syytä keskustella pahan kanssa, mutta kieltäytyä ehdottomasti yhteistyöstä. Heidän varsinainen tehtävänsä on etsiä ensin Jumalan valtakuntaa, oikeudenmukaisuutta ja lopulta ymmärtäväisenä miehenä osallistua sen toteutumiseen maan päällä. Tuo tie on kivikkoinen, mutta kukaan ei ole helppoa tietä luvannutkaan.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.)

33. Vannominen ja puheemme (Mt 5:33-)

Vuorisaarnan uskottavuutta nakertaa ja samalla sen hylkäämistä puoltaa täydellisyyteen tähtäävä kehotus. Eikö jo kouluaikana sanottu arvosanoista kympin kuuluvan vain Jumalalle? Vannomisen ja valantekemisen kieltämisen yhteydessä täydellisyyden tavoittelu tulee ehkä parhaiten ymmärretyksi. Se ei tule ainoastaan ymmärretyksi, vaan havaitsemme sen todellisuuden ainoaksi vaihtoehdoksi. ”Mutta minä sanon teille:  älkää ensinkään vannoko… vaan olkoon teidän puheenne; On, on tahi ei, ei. Mitä siihen lisätään se on pahasta”.

Vannominen liittyy aina johonkin itseään suurempaan, uskontoon eli viime kädessä Jumalaan. Jokainen järjestelmä, noudattaa se mitä ismiä hyvänsä, korostaa valan yhteydessä yksilön jalompia puolia yhteisöllisyyden rinnalla. Siinä yhteisö kuitenkin valan kautta velvoittaa yksilön omien tavoitteittensa palvelijaksi. Näin yhteisö alentamalla Jumalan, uskonnon tai yksilön kaikkein jaloimmat puolet, nostaa itsensä jumalaiseksi ja vääristää todellisuuden. Historia on täynnä Jumalan, vaihtoehtoisesti juhlallisen vakuutuksen tai kunnian nimissä tehtyjä kauheuksia, sotia, murhia, inkvisitioita, etupäässä naisten polttamista noitina, nuorten poikien ja tyttöjen seksuaalista häpäisemistä sekä heidän sukuelintensä silpomista. Näitä tapoja ylläpitävät instituutiot vaativat auktoriteetillaan valoja asemansa säilyttämiseksi. Myös 2000 vuotta sitten kysyttiin; ”Sano meille, millä vallalla sinä näitä teet, tahi kuka on se, joka on antanut sinulle tämän vallan?” Samaa kysymme myös tänään.

Vuorisaarna lähtee siitä, mitä olemme omissa, mitä olemme toisten ja mitä Jumalan silmissä? Nyt kysymme, kuinka lojaali, luotettava on suhteemme ympäröivään yhteisöön? Yllättäen sanoman kärki suuntautuukin itseemme. Vannomisen sijasta ”olkoon teidän puheenne ”On, on, tahi; ei, ei”. Vannominen yhteisön jäsenenä muuttuukin vuorisaarnassa silkaksi puheeksi. Rehellisyydelle ei ole välimuotoa. Emme voi olla rehellisiä vain aamupäivällä. Olemalla rehellinen olette jo ”täydelliset niin kuin taivaallinen Isänne täydellinen on.” Toinen vaihtoehto on vain epärehellisyys.

Vain perustamalla itsestämme ulkoistettuja, kollektiivisia tai poliittisia yksiköitä voimme elää levollisina valheissamme. Se saattaa kuitenkin kostautua, sillä täydellisyys ei koskaan voi olla ristiriidassa totuuden kanssa. Ylikansalliset ja kansalliset tahot, jotka eivät tietoliikenteen kehittymisen johdosta kykene estämään kansalliset rajat ylittävää tiedonsiirtoa tai jotka rakentavat olemassaolonsa vain oman ryhmänsä etujen turvaamiseksi, joutuvat luomaan toisen, aineettoman valheen maailman. Ne pakottavat kansalaiset elämään heille vieraassa todellisuudessa. Siitä esimerkkinä käy mm. eduskunnan kyselytunnilla 5.10.2017 esitetty näytelmä, jossa sosialidemokraattien naiskansanedustaja puoluetovereineen syyttivät hallitusta julkisen sektorin – etupäässä naistyöntekijöitten – lomarahan leikkauksista. Asianomainen ministeri kertoi hallituksen neuvotelleen eri vaihtoehdoista työmarkkinajärjestöjen kanssa kilpailukykysopimuksen aikaansaamiseksi. Voittopuolisesti miesvaltaisia työntekijäaloja edustava ja sosiaalidemokraattien hallitsema työmarkkinaosapuoli muovasi ratkaisun samalla kun demarikansanedustajat, ay-liikkeen vaalirahoituksen tuella, kaksilla korteilla pelaten hurskastelevat eduskunnassa riistämiensä naistyöntekijöitten myötätunnon palauttamiseksi.

Korkeamman tason vastaava näytelmä käytiin YK:n yleiskokouksessa 27.10.2016, jossa päätettiin ydinaseitten kieltosopimusneuvottelun aloittamisesta. Kaikkiaan 122 valtiota äänesti neuvottelujen aloittamisen puolesta. Vastustajia löytyi 38 ja äänestyksestä pidättäytyviä oli 16. Lehdistön mukaan ”Suomi kuului siihen häpeälliseen joukkoon, joka pidättäytyi äänestämästä”. Maamme korkein ulkopoliittinen johto perusteli kantaansa toteamalla, ettei ”Suomen kannata olla mukana neuvotteluissa, joilla ei ole konkreettista lopputulosta”. Kannanotto ei sittemmin estänyt HS 9.11.2018 julkaisemasta presidentin suuhun laitettua otsikointia; ”Suomen kannattaa panostaa ulkopolitiikassaan ydinaseriisuntaan, vaikka näkyviä tuloksia ei heti syntyisi”. Menettelystä saa kuvan, että ydinasevalvontaa ja -riisuntaa ei kannata vastustaa erityisesti silloin kun se liittyy tiettyihin valtioihin, Venäjän mielistelyyn ja Nato-option vaarantamiseen, mutta kylläkin silloin kun siitä puhutaan yleisesti poliittisena jargonina, arkikielessä siansaksana.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.)

32. Omantunnon suhde parisuhteessa (Mt 5:27-)

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.)

31. Tappaminen vai omantunnon herkistyminen? (Mt 5:21-)

Vuorisaarnan nousujohteinen tie kohti täydellisyyttä ottaa kantaa paitsi lakeihin yleensä myös lakien yksityiskohtiin. Ikuiset luonnonlait ovat sen sijaan järkkymättömiä. Niitä ei voi muuttaa saati täydentää. Omista laeistamme sen sijaan sanotaan, ettei niitä ole tultu kumoamaan, ”vaan täyttämään.” Ajatus ei ole jäänyt pelkäksi uskonnolliseksi toiveeksi, vaan on saanut muodon mm. Olaus Petrin 1530-luvulla laatimissa tuomarinohjeissa: ”Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan”.

Ihmishengen kunnioittaminen sai laillisen muotonsa sanoissa ”Älä tapa” jo 1760-luvulla eaa. niin Hammurabin kuin sittemmin 1400 vuotta eaa. Mooseksenkin laissa. Vasta liki 2000 vuotta myöhemmin vuorisaarna rinnasti veljeensä vihastumisen tappoon. Evolutiivisen kehityksen myötä luomiskertomuksen Jumala luovutti maan päällä kaiken vallan ja hallinnan ihmiselle. Ainoaksi rajoitukseksi ihmiselle ja hänen toimilleen asetettiin omatunto. Omantunnon kehittymistä eli herkistymistä mitataankin erolla, joka ilmenee hänen ja eläimen välillä. Kehityksen haastavuus ilmenee taistelun hitautena – eli omantunnon kehittymisen hitautena verrattuna älyn ja tekniikan nopeuteen – kansojen ja kansalaisten tasa-arvon saavuttamisessa. Vuonna 2018 alkanut #me too-kampanja miesten ja naisten keskinäisen tasa-arvon saavuttamiseksi – ei kuitenkaan vielä palkkauksen eikä eläkkeiden osalta – on kestänyt sitten Hammurabin peräti 3778 vuotta.

Lakeja, joita ei ollut tarkoitus kumota, ja ennen kaikkea lain hengen korostaminen tekevät yksilöstä entistä selvemmin osan ympäröivää yhteisöä. Näin vuorisaarnan ensisijaiseksi nostaman Jumalan tahdon eli oikeudenmukaisuuden etsiminen maan päällä on samalla sekä globaali että yksilöllinen. Aivan samoin kuin terrorismia kuvataan aikamme globaalina ongelmana se samanaikaisesti paljastaa psykologian avuin yksittäisen terroristin sairaan minä- ja maailmankuvan.

Osa vuorisaarnafaneista on taipuvainen sijoittamaan sanoman kärjen menneeseen, esitettyyn aikaan, osan faneista siirtäessä sen jopa tuonpuoleiseen. Vuorisaarnan sanoma ei kuitenkaan ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Fysiikan lakien tavoin se on pikemminkin kaikenkattava ja ikuinen. Tekniikan ja tieteen nopean kehityksen myötä vuorisaarna on tullut ajankohtaisemmaksi kuin koskaan. Älyn, tietoisuuden ja omantunnon keskinäinen kilpailu sekä ennen kaikkea pyrkimys niiden erottamiseen toisistaan on saanut mm. fyysikko Stephen Hawkingin varoittamaan tekoälyyn liittyvistä vaaroista. Hänen mukaansa itseään kehittävä keinoäly saattaa olla ihmiskunnan viimeinen suuri keksintö, sen jälkeen jäämme tuon älyn jalkoihin. Onkin selvää, että 1) älyn tehtävä on ratkaistava ongelma, 2) tietoisuudella aistimme tunteemme ja 3) omatunto huolehtii kokonaisuudesta.

Sanoman kärki onkin sanoissa; ”Mutta minä sanon teille”, ettei omatuntoa voi jättää huomioimatta. Sen on tultava niin herkäksi, että jo vihastuminen tai toisen nimeäminen tyhjänpäiväiseksi tai jopa hulluksi, saattaa johtaa tilanteeseen, jossa väkivalta ja jopa tappaminen ovat johdonmukaisia seurauksia. Vaikka emme itse olisi mitään tehneetkään, mutta tiedämme jollakin olevan jotain meitä vastaan, niin ottakaamme oikeus omiin käsiimme ja pyrkikäämme sopimaan riitapuolen kanssa. Täydellisyyteen, vuorisaarnan ensimmäiseen huipennukseen, ei tarvita enempää kuin aktiivisuutta passiivisuuden sijasta.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.)

30. Hygieniahaalari

Vuorisaarna, jossa korostetaan oikeudenmukaisuuden ensisijaisuutta inhimillisessä elämässä, ei missään tapauksessa ole sidottu uskontoon. Pikemminkin voisi suoda vuorisaarnan niin uskonnon kuin kirkonkin parissa tulevan enemmän esille. Kiusallisesti Jumalan tahto, oikeudenmukaisuuden vaatimuksena sisältyy kuitenkin vuorisaarnaan. Pidämme sitä jopa niin itsestään selvänä, että hoemme tai ainakin sallimme hoettavan viikoittain hänen tahtonsa toteutuvan ”niin maan päällä kuin taivaassakin.” Sen sanoma on kaikenkattava. Uskon, ettei useimpia kuitenkaan kiinnosta mikään taivaallinen, vaan ainoastaan sen vaatimukset tässä ja nyt. Tapahtumat ympärillämme muistuttavat kaikkien toimiemme liittyvän itseemme, omaisiimme, yhteiskunnan instituutioihin, yrityksiin ja niiden tavoitteisiin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin jne. Ainoa, mistä vuorisaarna muistuttaa on se, että päätöksiä tehtäessä noudatetaan omaatuntoa.

30-kuva
Talvisota – m / Cajander (kuva: Sa-kuva).  Paskahaalari – m / Saarikko.

Median esille nostattamat laiminlyönnit vanhustenhoidossa kuohuttavat politiikkoja. Järkyttävyydessään tapaus kuvaa sitä vastuuttomuutta ja omantunnon liki täydellistä puuttumista, jonka pelisäännöillä olemme rakentaneet yhteisömme. Peittääkseen oman vastuunsa ao. ministeri laaditti 1.2.2019 ns. hoivajättien kanssa 25-kohdan listan, johon aikaisemmat velvoitteet kirjaamalla katsottiin ongelmat hoidetuiksi. Sattumaa tai ei seuraavana päivänä sanomalehti Kalevan mukaan ministeriö valmistelee hygieniahaalareiden käyttökieltoa. Siinähän vetoketju on selkäpuolella, jota käyttäjä ei itse kykene avaamaan. Sen käytöllä estetään asiakkaat tuhrimasta itseään tai ympäristöään ulosteillaan.

Tapaus muistuttaa aikoinaan huomioon nousseesta ns. paskahaalarien käytöstä vangeilla, joilla lomilta palattuaan oli motiivi kuljettaa huumeita peräsuolessaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi haalarien käytön vankilassa loukkaavan yksityiselämän kunnioitusta. Haalareiden vankilakäyttö loppui maassamme keväällä 2013 sen jälkeen, kun oikeusasiamies katsoi, ettei haalareiden käyttöä voi jatkaa ellei asiasta säädetä laissa.

Vanhustenhoidossa henkilöstöpula haamuhoitajineen on vuonna 2019 noussut keskiöön. Haalarien käytöllä voidaan pitkittää vaipanvaihtoa. Näin paska-, tarkkailu- tai ulostushaalarien sijasta puhutaankin mieluimmin hygieniahaalarista, jolla luodaan mielikuva vanhusten arvokkaammasta, tasokkaammasta hoidosta. Varmaa on kuitenkin, ettei hygienia tässä yhteydessä palvele ainakaan vanhusta, joka avuttomana, monin tavoin sairaana, aikanaan kuitenkin veronsa maksaneena, velloo parin kolmen vaipanvaihtoajan ulosteissaan. Toisaalta yhtä varmaa on se, että hygienia tässä yhteydessä palvelee ennen kaikkea resursseiltaan alimitoitettua henkilöstöä, maksimaalista voittoa tavoittelevaa palveluntuottajaa samalla kun se helpottaa kunnallisia päättäjiä – vapauttamalla itsensä  vastuusta järjestää kunnallista hoitoa – perustelemaan kilpailuttamiaan ostopalvelusopimuksia sekä puolueita ja politiikkoja, jotka ovat ottaneet oikeuden elää syrjäyttämiensä, vaikutusmahdollisuutensa menettäneiden kansalaisten puolesta. Heidän mahdollistamat säästöt maksetaan ihmisarvoa alentamalla.

Puhuttaessa oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta maan päällä tai vaikkapa vain ilmastonmuutoksesta, koetaan ne tavoitteiksi, jotka eivät juuri koske tätä päivää, itseämme, sukupolveamme. Ohitamme ne. Ehkä hygieniahaalari, jonka puemme päällemme mahdollisesti piankin ja jonka joudumme kustantamaan muun hoitokorvauksen lisäksi itse, saa meidät pohtimaan rajallisuuttamme. Olet työsi tehnyt ja eläkkeesi ansainnut. Et ole koskaan ollut työttömänä saati, että olisit ollut osa ns. työttömyyden kovaa ydintä. Lapsemme ja lastenlapsemme elävät aikaa, joka kiinnostaa meitä yhtä vähän kuin viimeiset 2000 vuotta. Et ole kuitenkaan vastuussa vain lapsistasi ja lastenlapsistasi, vaan myös oikeudenmukaisesta tulonjaosta, työn ja mahdollisesti jopa palkan oikeudenmukaisesta jakamisesta, maamme lapsivastenmielisestä asenteesta ja siitä seuranneesta syntyvyyden rajusta laskusta, nuorten tämän hetkisestä syrjäyttämisestä, koulutettujen maastamuutosta, vääristyneestä kehitysavusta ja siihen liittyvästä vastuuttomasta pakolaispolitiikasta jne. Hygieniahaalari – tai mitä nimeä siitä käytämmekin – saattaa joillekin tuoda iankaikkisuuden omaan aikaamme.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.)