113. Omatunto – tuottavuus – palkkaneuvottelut

Sekä luomiskertomus että evoluutioteoria kertovat ihmisistä, jotka kantavat kehossaan useita tunnistettavia evoluution jämäpaloiksi kutsuttuja piirteitä tai reaktioita. Fyysisesti niitä ovat mm. umpisuoli, häntäluu, viisaudenhampaat tai siniset silmät. Kehon kanssa saman matkan tehnyt psyykkinen, alitajuinen minämme muistuttaa meitä niin ikään ikivanhoista juuristamme.

Poikkeuksen eläinkuntaan luokitellulle, henkiseltä olemukseltaan eläimestä eriytyneelle ihmiselle, muodostaa omaksitunnoksi kutsuttu ominaisuus. Se on synnyinlahja. Kehittyäkseen se edellyttää kuitenkin lapsen kehitykselle tyyppillisten herkkyyskausien tunnistamista aistien, kielellisen kehityksen ja liikkeiden koordinoinnin tavoin. Omantunnon laiminlyönnin tai puutteen äärimmäisenä esimerkkinä vailla omaatuntoa olevasta ihmisestä psykiatria käyttää diagnoosia psykopaatti (alle 18-vuotiaita, joilla epäillään psykopatiaa, käytetään pehmeämpää diagnoosia käytöshäiriö), joita väestöstä on maassamme noin prosentti (55 000 hlöä).

Psykoanalyysin ja logoterapian kehittäjät S. Freud ja C. G. Jung sekä V. E. Frankl ovat todenneet ihmisen piilotajunnan pohjimmiltaan olevan uskonnollisen. Emme erehtyne paljoakaan tulkitessamme omantunnon olevan osa edellä mainittua arviota. Tarkennettuna C. G. Jungin mukaan ”ihmisestä tulee eheä, kokonainen, levollinen, luova ja onnellinen sitten kun…hänen piilotajuinen ja tietoinen mielensä ovat oppineet elämään rauhassa keskenään tai täydentämään toisiaan”.

Pohditaanpa väitteen – mikä koskee yksittäistä ihmistä koskee myös kansaa, valtiota ja koko ihmiskuntaa – todenperäisyyttä. Kysymys ajankohtaistuu maassamme määrävuosin (miesvaltaisten) työmarkkinaneuvottelujen yhteydessä. Ikuisuuskysymykseksi asia muuttuu sen sijaan puhuttaessa (naisvaltaisten) hoito-, sosiaali- ja opetusalojen palkoista. Kollektiivisen piilotajunnan ohella voimme työmarkkinapöydissä puhua niin ikään kollektiivisesti syntyneiden teknologioiden (höyrykoneiden, polttomoottoien, atk-laitteiden, älypuhelimien yms.) mahdollistamista saavutuksista. Ne ovat syntyneet sukupolvien ajan monien oivallusten ja kovan työn tuloksena. Jokainen itselleen niistä kunnian ottanut on seissyt edeltäjiensä harteilla hyödyntäen heidän tietojaan. Innovaatiot ja niihin mm. liittyvät ylisuuret tulot ovat seurausta kollektiivisesta kehityksestä, ei juurikaan yksittäisestä ihmisestä. Alkeellisissa perusyksiköissä, perheessä, suvussa, heimossa, kansassa jne. miesten osuus ruuantuojana ja turvallisuudenantajana naiseen verrattuna on nähty elämää ylläpitävänä, säilyttävänä ja tuottavana. Miehet ja naiset, miesten ja naisten työt, töiden keinotekoinen jako tuottavuuden ja tuottamattoman välillä (mm. eripalkkaisuutena) näkyi ja näkyy vielä tänäkin päivänä.

Ruotsin Teollisuuden työntekijäliitosta Erica Sjölander (YLE Uutiset 14.1.) kertoo teollisuudessa maksettavan korkeampia palkkoja, koska miesvaltaiset alat hyödyttävät kaikkia ja lisäävät verotuloja. Näin hän ei sano myöskään ymmärtävänsä ”sitä, jos teollisuudessa olisi pienemmät palkat ja ne olisivat suuremmat julkisella sektorilla. Onhan tuotanto ja tuottavuus edelleen kasvussa”. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin miesvaltaisten alojen tuotanto ja tuottavuus näyttävät vetävän rajan palkkojen, sukupuolten, arvojen ja arvostusten välillä. Ne määräävät ”päänavaajina” palkankorotustason. Siinä ei paljon paina kaikille ilmainen perusopetus ja ammattikoulutus, naisten suorittama lasten synnyttäminen ja kasvatus, kotitalouden ylläpito, palvelualoilla suoritettu toimisto-, siivous-, sivistys-, hoito-, vanhustenhoiva- tai muukaan työ, jota ilman yksikään mies – jos olisi olemassakaan – eikä yritys kykenisi suoriutumaan tuottavaksi kutsumastaan työstä.

Mistä tässä luokka- ja ammattikuntien, sukupuolten, työttömien ja työllisten, rikkaiden ja kädestä suuhun elävien, maailman 2 153 miljardöörin ja 4,6 miljardin köyhän (HS 20.1.2020) välisessä taistelussa on kysymys? Sen ymmärtämiseksi voimme korostaa miltei unohdettua, mutta vain ihmiselle tunnusomaista omantunnon käsitettä. Vaikka liitämmekin (maailman 75 miljoonaan) ”kaikkein vaarallisimpina persoonallisuushäiriöisinä” eli vailla omaatuntoa luokiteltuihin psykopaatteihin lähinnä henki- ja väkivaltarikokset, on muistettava tutkijan huomautus: ”Jos en tutkisi psykopaatteja vankilassa, menisin tekemään tutkimusta pörssimarkkinoille”. Vankiloita useammin he miehittävät, ”heikon omantunnon” omaavien kohtalotovereittensa (maailman 300 miljoonan) sosiopaattien tavoin, merkittäviä yhteiskunnallisia paikkoja. Kun tähän lisätään jo rakenteellisesti omaatuntoa vailla olevat, itse asiassa eniten päätöksiä tekevät keinotekoiset henkilöt (kuten etujärjestöt, säätiöt, hallitukset, suuryritykset, puolueet, parlamentiti jne.), havaitsemme elävämme vuorisaarnan edellyttämän oikeudenmukaisuuden, omantunnon välittämän Jumalan maan päälläkin tapahtuvan tahdon vastaisessa todellisuudessa.

Vuorisaarnan välittämän todellisuuden ensimmäiset kaksi autuuden edellytystä ovat: 1) lapsenkaltainen aitous ja herkkyys nähdä todellisuus sekä 2) kyky aistia kanssaihmisen kokema murhe. Ne puolestaan herättävät yhtäältä halun rakastaa kanssaihmisiä sekä toisaalta kyvyn tajuta ymmärtäväisen miehen tavoin asioitten syy- ja seuraussuhteet, joita ilman oikeudenmukaisuus ei ole edes mahdollista.

Monille siirappiselta kuulostava omatunto – vastakohtana psyko- ja osin sosiopaattiselle, elämää tuhoavalle käyttäytymiselle, joka vielä vahvistuu vastuuta kaihtavilla keinotekoisilla oikeushenkilövalinnoillamme – on kuitenkin ainoa ihmisyyttä edistävä, jumalallinen lähtökohta riippumatta siitä, korostammeko ajatuksissa luomiskertomusta tai evoluutioteoriaa. On harhaa tuomita vailla omaatuntoa luokitellut psykopaatit vaikkapa sadan ihmisen raa`asta murhasta jos samanaikaisesti silmät sulkien piiloutuu rakenteellisesti vailla omaatuntoa olevien oikeushenkilöiden (puolueiden, hallitusten jne.) taakse, jotka vaativat jäsenilleen palkankorotuksia, vuosilomia ja mitä erilaisimpia etuja ja samalla ylläpitävät työttömyyttä, syrjäyttävät heikompia, edistävät toivottomuutta, huumeiden käyttöä, mielenterveysongelmia ja sen myötä itsemurhia. Syrjäytettyjen määrää ei lasketa edes tuhansissa, vaan sadoissatuhansissa sekä maailmanlaajuisesti jopa miljoonissa ja taas miljoonissa.

Merkittävyydessään omaatuntoa voidaan verrata ainakin leikisti sen taloudelliseen vastineeseen, joksi taloustieteilijä Marianne Mazzucato nimeää taloudellisen arvon käsitteen. Hän edellyttää, että taloudellista arvoa määriteltäessä yksityisen taloudellisen sektorin ohella huomioidaan tuottamattomana pidetty julkisen sektorin eli valtion (mm. koulutus, infrastruktuurin, oikeus- ja puolustuslaitos ynnä terveydenhuolto, tuet, avustukset) osuus, jossa työskentelee satojatuhansia, arvoa tuottamattomiksi luokiteltavia työntekijöitä. Mikäli suhtautuminen omaantuntoon ja edellä kuvattuun, arvoa tuottamattomaksi arvioituun joukoon ei muutu, silloin ei muutu mikään muukaan. Silloin pieni itseään tuottavaksi kutsuva joukko riistää toista suurta, tuottamattomaksi nimeämäänsä joukkoa.

112. Mitä tehtiin, mitä jäi tekemättä – mitä aiomme vai aiommeko?

Vuodenvaihde on lahjojen ja lupausten aikaa. Aiheemme keskiössä eli oikeudenmukaisuuden toteutumisessa maan päällä tai edes maassamme, on ihminen. Asiantuntijoiden mukaan hallituksen tulisi kohdentaa (YLE Uutiset 26.12.2019) työllistämistoimet yli 55-vuotiaisiin. Yhtäältä nuorisotyöttömyyden, nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden jatkuvan kasvun ja noin 200 000 piilotyöttömän sekä toisaalta jyrkästi alenevan syntyvyyden maassa uutinen on ristiriitainen. Ristiriitaa syventää muistot puheista ja tekemättä jättämisistä vuodelta 2013. Silloinen työministeri Lauri Ihalainen hoiteli nuorisotyöttömyyden jopa Euroopan laajuiseksi vientituotteeksi nimeämällään nuorisotakuulla. Nuorisotyöttömyys kasvoi. Silloinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ei jäänyt huonommaksi todetessaan 11.7.2013 niin ikään uutisissa keskittyvänsä ”55-vuotiaiden työllistämiseen, koska nuorisotakuulla nuoret oli jo hoidettu”. Jäikö homma kesken?

Entä tänään? Miksi kaivella vanhoja? Onhan evoluutiokin ikuista. Nousujohteisena juuri siinä korostuu kuitenkin a) ihmiselle suodun omantunnon merkitys vastakohtana eläimellisille vaistoille, b) ihmisen ja eläimen välinen kuilu mitattaessa ihmisen henkistä kehitystä, c) moraalin ja moraalittomuuden välinen taistelu sekä d) yhtäältä ymmärtäväisen ja toisaalta täyttä ymmärrystä vailla olevan eli tyhmän miehen ero hahmottaa oikeudenmukaisuus ja sen vaikutus kohtaloomme.

Tutustumalla historiaan saatamme välttää toistamasta virheitämme. Jos kuitenkin jo tavoite on väärä tai se puuttuu kokonaan ei menetelmäkään voi olla oikea. Esimerkkinä siitä käy Helsingin kaupungin joulukuussa 2019 tekemä päätös korjata terveyskeskuslääkäripula nostamalla heidän palkkaansa ensin 250 ja myöhemmin vielä 1 000 eli yhteensä 1 250 eurolla. Hoitajat saivat tyytyä 70 euron korotukseen. Oikeudenmukaisella 3.1:n kertoimella hoitajien palkka olisi edellyttänyt 322 euron korotusta. Asiaan palattaneen. Tosiasiassa 70 lääkärintointa on täyttämättä. Inhimillisenä hintana se ilmenee paitsi terveyskeskuksissa mm. myös vanhustenhoidon ongelmina, sairaaloiden hoitohenkilöstöpulana, nuorten mielenterveyspalvelujen rapautumisena, kouluterveydenhoidon puutteena sekä kyykistysliikkeen epäonnistumisena jopa 16 prosentilla viidesluokkalaisista pojista (valtakunnallinen Move-mittaus) ja nuorten työkyvyttömyyspäätösten lisääntymisenä. Luetteloa voisi jatkaa.

Maamme on osa kansakuntien merestä siinä missä Helsinki osa valtakuntaa. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tulee jakamattomana yltää kaikkialle. Helsingin päätös osoittautunee yhtä tyhjäksi kuin konsanaan ministerien sanat vuonna 2013. Kehotus ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa” sisältää myös menetelmän sen löytämiseksi. Menetelmä koostuu rehellisyydestä, syy- ja seuraussuhteiden tajusta sekä oikeudenmukaisuudesta, mikä viimeksi mainittu käsitteenäkin on ymmärrettävissä vain yhteiskunnallisena.

Vuorisaarna yhteiskunnallisena kehotuksena tarkoittaa myös työn sekä siihen liittyvien olosuhteiden, jatkuvan perehdyttämisen ja jatkokoulutuksen saattamista niin korkealuokkaiseksi, kunnianhimoiseksi ja tavoiteltavaksi, että sieltä pakenemisen sijasta sinne hakeudutaan. Toisin meneteltäessä työ altistuu kilpailutettavaksi, halvimman tarjouksen perusteella toteutettavaksi ja sisällöltään pikemminkin suojatyötä muistuttuvaksi kuin haastavaksi ja joka tapauksessa vähemmän kunnianhimoiseksi. Päättäjille ehkä yllätykseksi työtätekevä ihminen, myös lääkäri – mainitsematta edes kirjasto-, sosiaali-, kotihoidon- tms. työntekijöitten armeijaa – osoittautuu yleensä työtään arvostavaksi, siitä kiinnostuneeksi ja työntekijänä kunnianhimoiseksi, jolloin raha merkitsee vain riittävän toimeentulon mahdollistamista. Heidän työnsä tulokset ja niiden jatkuva, kunnianhimoinen kehittäminen koituvat yhteiskunnan ja palvelujen käyttäjien hyväksi. Olen melkein kuulevinani niin lääkärien, hoitajien kuin muidenkin huudahtavan päättäjille: Työmme, sen ammatillinen kehittäminen, siihen liittyvät olosuhteet ja käytettävissä oleva aika ovat rahaakin tärkeämpiä. Tästä on kysymys.Eikö teitä politiikkoja edes hävetä!?”

111. Historiamme – nykyisyytemme – tulevaisuutemme

Ensimmäinen ristiretki maahamme tehtiin 1150-luvulla, toinen vuosina 1238-1249 ja kolmas vuonna 1293. Koulussa aikoinaan kirkkohistoriaa lukeneet muistavat korostetun, että 1500-luvun uskonpuhdistusta oltiin omaksumassa suoraan Saksasta ohi emämaa Ruotsin. Syntyi sidos, joka jatkui. Vuonna 1918 saksalainen Itämeren divisioona rantautui maahamme. Hessenin prinssi Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi 9.10.1918. Toinen maailmansota sitoi Suomen entistä lujemmin Saksan etupiiriin. YYA-kautena maamme solmi vuonna 1973 EEC-sopimuksen ollen vuodesta 1995 alkaen EU:n jäsen. Tasapainoilu jatkui aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Suomi ei omannut sanottavaa EU-, ulko- tai talouspolitiikkaa vaan jäljitteli Saksan käyttäytymistä.

Saksan ajautuessa pari vuotta sitten omiin ongelmiinsa maamme menetti tukipilarin ja joutui etsimään omia vahvuuksiaan. Talouden nousukauden hiipuessa osoittautui, ettei omia vahvuuksia löydykään. Olemme todellisuudessa osoittautumassa velkaantuvaksi, pääomaköyhäksi, taloudellisesti näivettyväksi, väestöltään ikääntyväksi ja syntyvyydeltään alenevaksi, innovaatioitaan myyväksi, ns. aivoviennistä kärsiväksi, keskenään riiteleväksi, eriarvoistuvaksi sekä parhaimmillaankin vain sellua keittäväksi ja turvetta polttavaksi kansakunnaksi. Tilastollisesti viimeisen suomalaisenkin ennustetaan syntyvän tilastokeskuksen mukaan jo 2070-luvun lopulla.

Tulevaisuuden voi jakaa joko lyhyempään tai pitempään aikajänteeseen. Edellistä ennakoi vuodesta 2011 lähtien järjestyksessään jo viides pääministerikausi. Tuota jatkumoa on nykyinen pääministeri ryydittänyt lausunnollaan: ”Suomi on oikeusvaltio. Minun hallitukseni tulee siitä pitämään kiinni, ja tämän todettuani katson erityisesti opposition suuntaan, erityisesti kokoomuksen suuntaan ja kysyn: eikö teitä hävetä?” Asiayhteys viittaa kansaa jakaneeseen isis-naisten ja lasten palautukseen. Mittasuhteen lausunnon painoarvolle antaa viimeinen kannatuskysely suhteutettuna 72,1 äänestysprosenttiin. Näin pääministeripuolue (13,9 % eli 405 001 äänestäjää) pääsi häpäisemään ”erityisesti” kokoomuslaisia (18,6 % 570 683 äänestäjää). Eri medioitten mukaan lausunto nähtiin kiertoilmauksena, jolla pääministeri tosiasiallisesti viittasi nimeä ansaitsemattomaan näljään eli, perussuomalaisiin (24,3 % 894 701 äänestäjää). Häpäisy koski siis demokraattisessa valtiossa vähintään 1 316 253 vaaleihin osallistunutta kansalaista.

On ilmeistä, ettei ainoastaan maailma vaan myös maamme ongelmineen on valinkauhassa. Tarvitaan uusia ratkaisuja ja niiden tekijöitä. Globaalien ongelmien kasvaessa tulisi välttää kansallisia tai puoluekohtaisia intohimoja, sillä vanhat valtarakenteet luhistuvat. Yhdessä etsittävien ratkaisujen sijasta näyttää kuitenkin vain pelko oman vallan murentumisesta lisääntyvän. Yhteiskunnan päätöksentekijöitä eli hallitusta koossapitävä liima ei koostukaan enää yhteisten asioitten hoitamisesta (politikos = kansalaisia koskevaa), vaan silkasta pelosta menettää valtansa – perussuomalaisille.

Toinen ehkä juuri nyt kaivattava tulevaisuuden kuva aukeaa ”autuaiksi” luonnehdittujen ja näyttämölle toivon mukaan astuvien henkilöitten odotuksesta, jotka a) lapsenkaltaisina aistivat, ettei keisarilla olekaan vaatteita, jotka b) kantavat Jumalan mielen mukaista murhetta nähdessään heikoimpien kärsivän, jotka c) hiljaisina valitsevat väkivallattomuuden aseekseen, jotka d) janoavat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, jotka e) armahtavaisina kokevat saavansa saman, mitä osoittavat toisille, jotka f) puhdassydämisinä näkevät kanssaihmisissään itsensä Jumalan, jotka g) jo rauhan aikana, tyytymättä olemaan rauhassaolijoita, taistelevat sodan syitten poistamiseksi, joita h) jo heidän oikeamielisyytensä takia vainotaan sekä jotka i) edellä mainittuihin ominaisuuksiin liittyvien ajatustensa, sanojensa ja ennen kaikkea tekojensa johdosta ovat kaikkinaisten solvausten ja pahojen puheitten kohteina.

Keitä he ovat? Heidän aistimansa tulevaisuus värittää jo heidän nykyisyytensä. Lohdutus jo rakenteellisena ominaisuutena sisältyy tarkoitukselliseen elämään, johon aina liittyy niin murhetta kuin kärsimystäkin. Rauhantekijöinä ilman väkivaltaa he voittavat pelkillä sanoilla: ”me olemme kansa”. He kasvavat lapsenkaltaisista Jumalan lapsiksi ja myöhemmin jopa ymmärtäväisiksi miehiksi vastakohtana tyhmille. Heidän kaltaisilleen ei vain kuulu tulevaisuus, vaan he elävät ja toimivat jo nyt sen mukaisesti.

Historiallemme emme voi mitään. Tulevaisuutta ei vielä ole. Nykyisyydessä, jossa teemme valintamme sanoissa ja teoissa, meillä on jo kaikki.

110. Väärät kysymykset antavat vääriä vastauksia

Mikä aiheuttaa nuorten miesten koulusyrjäytymisen? Mistä johtuu nuorten kasvava hakeutuminen mielenterveyspalvelujen piiriin? Onko selitystä nuorten lisääntyvälle työkyvyttömyydelle? Miksi ennakoitavaa työelämän murrosta piilotellaan työehtosopimuksin koulutuksen sijasta? Miksi sallitaan ökyrikkaiden ja ay-liikkeen rohmuta asuntomarkkinat vain maksimoidakseen tulonsa verovaroista katettavan vuokratukijärjestelmän avulla? Kysymyksiä riittää. Onko vastauksia paitsi: yksi vastaus minulla on, mutta se ei sovi kysymyksiin

Kouluaikaisen ainekirjoituksen suurin virhe oli, ettei kirjoitus vastannut otsikkoa. Surkuhupaisin uutinen kertoi juuri, ettei Madridin ilmastokokouksessa päästy tuloksiin. Onko asioilla keskinäistä yhteyttä? Tapamme lähestyä ratkaisuja tai tehdä kysymyksiä saattaa olla väärä. Maslowin tarvehierarkia paljastaa ihmisten sisäiset tarpeet. Ne ovat a) fysiologisia, b) turvallisuuteen, c) yhteenkuuluvuuteen ja rakkauteen d) arvostukseen sekä e) itsensä toteuttamiseen kuuluvia välttämättömyyksiä. Ne ovat edellytyksiä inhimillisen elämän tasapainon saavuttamiseksi. Arvioitaessa kuvauksen tarkempaa sisältöä kuten suojautumista vaaroilta, ystävyyttä, ryhmään kuulumista, kunnioituksen saamista muilta sekä omien kykyjen hyödyntämistä työssä tai vanhemmuudessa, huomataan niiden kaikkien olevan tekemisissä toisten ja ennen kaikkea ympäröivän yhteisön kanssa. Yksittäinen ihminen on aina vain osanen kokonaisuudesta.

Löytymättömistä vastauksista emme voi syyttää vain yksittäisiä politiikkoja. Niin he kuin itse kukin luottaa kaiken taustalla olevaan, useimmille havaitsemattomaan keinotekoiseen ihmisyyteen. Jokaisen meistä tulee ensin saavuttaa varmuus työstä, turvallisuudesta, tietoisuus kuulumisesta johonkin tai arvostuksen nauttimisesta ja joka tapauksessa tyydyttävästä elintasosta. Vasta sen jälkeen hän voi pohtia ilmastonmuutosta, elämän tarkoitusta sekä niihin liittyviä syy- ja seuraussuhteita. Aivan yhtä selvää on sairaan halu tulla ensin terveeksi ja nälkäisen tulla ensin ravituksi ennen kuin hän voi edes kuvitella toimivansa ilmastonmuutoksen puolesta, luottavansa toisten vilpittömyyteen, uskovansa omaantuntoon, Jumalaan, Kristukseen tai vuorisaarnaankaan. Huono- ja hyväosaisilla on omat ensisijaiset ongelmansa.

Moni päihde- ja huumeriippuvainen pyrkii selvitymään ongelmastaan joko AA:n (osaksi korkeamman voiman), perinteisen uskoontulon tai rakastumisen avulla. On olemassa myös neljäs, uskonnollisuudesta ja joillekin äitelästä rakkaudesta vapaa, kokemukseen perustuva eli tieteellinen vaihtoehto. Sitä kutsutaan elämän tarkoituksen löytämiseksi. Sitä voi lähestyä filosofisesti, tieteellisesti ja jopa kokeellisesti. Elämän tarkoitustakin voidaan mitata tieteellisesti, mikä tekee lähestymistavan helpommaksi. Perimmältään elämän tarkoitus ja pyrkimys sen löytämiseen ei ole ristiriidassa rakkauden kanssa.

Psykoanalyytikko René Spitz tutki etelä-amerikkalaisessa lastenkodissa 97:ää kolmen kuukauden ja kolmen vuoden ikäistä löytölasta. Huolimatta oivallisesta ruuasta ja hoidosta suurin osa lapsista kuoli raportin mukaan ”suorastaan rakkauden puutteeseen”. Vain 21 lasta säilyi hengissä. Ratkaisuna ongelmaan kutsuttiin naisia tai miehiä, joiden omat lapset olivat jo maailmalla, yksinkertaisesti vain rakastamaan näitä lapsia. Kuolintapausten määrä loppui liki kokonaan. Itsemurhia tutkiessaan V. E. Frank puolestaan havaitsi, että ”jos ihminen on löytänyt elämänsä tarkoituksen, hän on valmis kärsimään… jopa luopumaan elämästään tuon tarkoituksen hyväksi. Vastaavasti, ellei tarkoitusta ole, ihminen on valmis päättämään elämänsä… huolimatta, että.. hänen tarpeensa ovat näennäisesti tyydytetyt”.

Ihminen ei ole ilmaa, vaan hän on kärsivä, tunteva, rakkautta ja arvostusta kaipaava sekä omia kykyjään työllään ilmaiseva ihminen. Mikä koskee yksittäistä ihmistä koskee myös kansaa, valtiota ja koko ihmiskuntaa. Ihmistä ei vakuuteta vetoamalla vain järkeen vaan ennen kaikkea vetoamalla tunteeseen, jonka ei tarvitse olla ristiriidassa tiedon ja tieteen kanssa. Em. esimerkit osana ns. ihmistiedettä kuvaavat humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin perustuvaa ilmiökenttää, jota ei voi kaventaa vain ilmastomuutoksen välttämättömyyteen. Jopa poliittisesti (olisiko sekin järkeästi toteutettuna osa ihmistiedettä?) on voittaakseen lähdettävä ihmisen perustarpeitten tyydyttämisestä. Vasta sen jälkeen hän on valmis näkemään ja hyväksymään ilmastokysymyksen koko ihmiskunnan tarpeena. Hän voi jopa äänestää ilmastonmuutoksen puolesta. Politiikkaa ilman ihmistä, ilman tämän päivän tarpeistaan syrjäytettyä ihmistä, saa huoletta harjoittaa Madridissa vielä kuoltuammekin. Toisin sanoen, ”etsikään ensin” oikeudenmukaisuutta, Jumalan tahdon toteutumista maan päällä, niin myös muukin, kuten ratkaisut nuorten ja syrjäytettyjen sekä yhteisön sosiaalistaloudellisiin ongelmiin, teille ”annetaan sen ohessa”.

109. Poliittisella virkanimityksellä korvataan poliittinen päätös

Viimeisen vuoden aikana on saatu seurata kiivaaseen tahtiin kasvavaa ja alati muuttuvaa poliittista näytelmää. Päärooleissa ovat olleet valheitakin pahemmat puolitotuudet ja pelot, vallassa pysymisen tahto ja sen menettämisen pelko. Politiikoille itselleen on jäänyt vain statistin, sivuosan näyttelijän rooli. Uuden naisvoittoisen hallituksen ”pilkuntarkka” sitoutuminen narrimaisen mahtipontiseen, taustaltaan vanhojen, luutuneisiin rakenteisiin takertuneitten miesten laatimaan hallitusohjelmaan, on säälittävä. Valheet ja pelot ovat yhteisiä niin politiikoille kuin taustalla vaikuttavalle kasvottomalle, harmaalle eminenssillekin. Syy on ymmärrettävä, gallupeissa kannatustaan kasvattanut perussuomalaisten joukko. Mikään asetelma tuskin paremmin paljastaa korporatiivisesti hallitun yhteisön luonnetta.

Ottamatta kantaa Isis-vaimojen, heidän lastensa ja erityisesti pienten lasten avustamiseen voidaan todeta olemassa olevien lastensuojeluun liittyvien lakien mahdollistaneen jo vähemmistäkin syistä pienten lasten huostaanoton ja sijoittamisen. Pienten lasten osalta maassamme on riittävä kokemus ja taito.

Perimmältään kysymys ei olekaan perheitten palauttamisesta, vaan korporatiivisen yhteisön sisäisestä valtakamppailusta. Yli puoluerajojen on edustajia niin miehissä kuin naisissakin, jotka vilpittömästi haluavat auttaa hädässä olevia. Kun siihen ei ole ollut mahdollisuuksia tai siviilirohkeutta, on yksittäistä virkamiestä pyydetty virkavastuullaan suorittamaan palautukset. Se ei onnistunut, sillä kaikella on vastavoimansa, joka tuo ”ilmi sen, mikä on ollut salassa”, korporatiivinen yhteisö. Ratkaisuksi on pakoitettuna noussut taikasana poliittinen päätös, joka pelottavuudessaan paljastaa taustalla piileksivän, mutta kaikesta päättävän korporaation raadollisen liiman, valtapelin ja poliittiset virkanimitykset. Hallitus jätti 16.12.2019 poliittisen päätöksen tekemättä ja siirsi vastuun usein poliittisin perustein valituille virkamiehille. Poliittisen virkanimityksen perusteella toimiva virkamies edustaa toki poliittista päätöstä. Hän on kiitollisuusvelassa nimittäjälleen. Tapahtui mitä hyvänsä vastuu jää virkamiehelle, ei politiikolle. Tosiasiallisesti se vastaa taloustieteessä kaikkivoipaista kysynnän ja tarjonnan lain kykyä ohjata hintoja ja taloudellista toimeliaisuutta jo 1700-luvulla Adam Smithin mainitsemalla näkymättömällä kädellä eli ns. markkinavoimilla.

Kriisit luovat pohjan sekä yksilön henkiselle että yhteiskunnalliselle kasvulle. Kipukohtien paljastamisen ohella kriisit antavat usein myös avaimet ratkaisuille. Kehotus, olkoot puheenne joko ”on, on, tahi: ei, ei”, pyrkii yhdenmukaistamaan sisimpämme eli ajatuksemme sanoiksi. Niiden seuraukset ilmenevät sittemmin teoissa. Näin se, joka sisäisten ajatustensa ja niiden kanssa tasapainossa olevien sanojensa vaikutuksesta ”tekee niiden mukaan” on lähellä ratkaisua, vuorisaarnan huipennusta. Hän kieltäytyy yhteistyöstä pahan kanssa. Väkivallattoman asenteen omaksuttuaan hän ei tee aktiivisesti ”pahalle vastarintaa”, vaan kieltäytyy yhteistyöstä pahan kanssa. Poliittisessa sirkuksessa se nähdään usein äänestystilanteissa – viimeksi eduskunnan varapuheenjohtajan valinnan yhteydessä – jossa valittavina olivat vaihtoehdot ”jaa, ei, tyhjiä, poissa”. Perustelivatko tyhjää äänestäneet tekoaan vain kiusanteolla jää arvattavaksi? Ainakin julkisuudelle asia markkinoitiin demokraattisen järjestelmän puolustamiseksi erityisesti kokoomuksen osalta, joka tosin itse on aina ollut korporaation vahva ylläpitäjä. Vastaava tapa vaikuttaa on kansalaisilta evätty. Äänestämättä jättämisestään kansalainen saa osakseen sen, että häntä kutsutaan halveksittavasti nukkuvien puolueeseen kuuluvaksi. Raadollisimpiakin nimityksiä käytetään.

Yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi ja taustalla näkymättömänä, korporatiivisena liimana vaikuttavan pahan nujertamiseksi on käytettävissä väkivallaton vallankumous, jossa suorittajat käyttävät ainoata asettaan, mikä heille on suotu, ääntään. He voivat kieltäytyä yhteistyöstä pahan kanssa. Heidän tulee kuitenkin vaatia käyttämättömän ääneensä huomioimista siten, että se ohjautuu 200 nimeä sisältävälle listalle, jonka edustajat sitoutuvat vain omaantuntoonsa ja ovat edustamansa alan kokemusasiantuntijoita. Näin tämän päivän poliittisilta näytelmiltä säästyttäisiin.