118. Todellisuus on jo sisäisesti meissä

Päivän puheenaihe on koronavirus. Se on paljastanut yksilön ja yhteisön rakenteellisen ahneuden sekä globaalien ongelmien keskinäisen riippuvuuden. Taloudellista etua tavoitteleva komponenttien kilpailuttaminen uhkaa hajautettuna sulkea kokonaisia tuotantolaitoksia. Omistavan luokan ja sijoittajien sekä heidän menestykseensä nojautuvan ay-liikkeen ahneus jättävät maksumiehiksi ja -naisiksi työttömät ja osin jopa viennistä riippuvat kansakunnat.

Asialla on kääntöpuolensa? Yksittäinen, voimattomuuttaan vaikertava henkilö voi muuttaa maailman, ei ehkä lopullisesti, mutta oman, lastensa ja lastenlastensa ajaksi. Vai voiko? Mitä suomalaisena voi tehdä ja mistä aloittaa tavalla, jossa itse on osa suurempaa, osin jopa globaalia ratkaisua? Esimerkkimalli on seuraava.

Kipuilu kaupunkien ja maaseudun välillä kärjistyy. Edellisiin muutetaan jälkimmäisen tyhjentyessä. Yhtäällä kärsitään asuntopulasta ja korkeista vuokrista toisaalla asuntojen, jopa kokonaisten kerrostalojen rapautumisesta. Samalla kun valtakunnallisesti haikaillaan investointeja, tyhjenevällä maaseudulla 15 miljardin arvoiset kiinteistöt, teollisuushallit, tyhjentyneet terveyskeskukset ja sairaalat sekä muut kiinteistöt odottavat kunnostusta tai purkua. Kansallisomaisuus on vaarassa siinä missä yksityinenkin.

Kaiken perusyksikkö on elinvoimainen kunta. Täyttääkseen tehtävänsä kunta tarvitsee veroja maksavia asukkaita ja yrittäjiä. Syntyvyyden laskun, väestön vähentymisen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden häviämisen johdosta niin maatilojen kuin koti- ja pienteollisuusyritystenkin olemassaolo vaarantuu.

Maaseutu ja maanviljely on aina käyttänyt luonnon resursseja. Keinolannoituksen ja koneistumisen myötä 1950-luvulla edellinen on saastuttanut vesistöjä ja jälkimmäinen ilmaa. Maaseudun elinvoimaisuus tarvitsee kuitenkin energiaa valaistukseen, lämmitykseen, sähkölaitteiden käyttöön, viestiyhteyksiin, maatalouskoneitten ja autojen polttoainesiin jne. Näille tarpeille, työpaikkojen luomisessa, yrittäjyyden vahvistamisessa sekä käyttämättömien kiinteistöjen hyötykäytön mahdollistamisessa, on yksi yhteinen nimittäjä, energiaomavaraisuus. Miltä se näyttäisi? Maassamme kehitetty kuivareaktori tarjoaa pienin kustannuksin lähes ilmaisen energiaomavaraisuuden.

Kuivareaktori rakentuu kuivamädätysperiaatteelle. Laite hyödyntää nurmenleikkuujätteitä, olkia, hevosenlantaa, haketta, vanhoja nurmi- ja olkipaaleja sekä ravinnoksi kelpaamattomia rehueriä. Käytetyt massat muuntuvat kuivareaktorissa muun muassa luomulannoitteeksi. Biokaasuna tuotosta käytetään keskuslämmitysjärjestelmissä mahdollistaen esimerkiksi arktisillakin alueilla ympärivuotisen kasvihuoneviljelyn. Energiaomavaraisuus varmistaa oman talous-, paikallisen ELY-Keskus- tai muun toimialueen piirissä asuvien kansalaisten sekä siellä toimivien yritysten rakennusten lämmittämisen lisäksi vihannesten kuten tomaatti-, kurkku-, sieni-, sipuli- tai muun ympärivuotisen tuotannon. Sanottujen tuotteiden maailman ykkösmaa Hollanti saavuttaa tämän keskimäärin 27 ha tilakoolla. EU:n maanviljelytilat ovat keskimäärin kooltaan 27 ja maamme 44 hehtaaria. Sen lisäksi tuotanto luo työtä edellyttämällä oheispalveluja, jotka liittyvät kuljetus-, pakkaus-, lajittelu- ja myyntiyrityksiin, tarvikehuoltoon sekä neuvonta palveluihin.

Kuivamädätyslaitoksen raaka-aine on ilmaista. Energian hyödyntämisen jälkeen massaa hyödynnetään luomulannoitteena. Laitoksen rakentaminen toteutetaan esim. ELY-keskusalueittain kiertävän ammattikoulun koulutustoimintana (mm. betoniraudoitus, maarakennusalan maansiirto, ruokatalous, moduuli- ja pientalorakennus). Koulutus suunnataan vailla ammatillista koulutusta oleville nuorille ja alanvaihtajille, uudelleen koulutettaville, työttömille sekä maahanmuuttajille. Yhteinen koulutus yhdistää nuoret ja varttuneet, koulutetut ja kouluttamattomat, automatisoinnista tai ruumiillisista töistä kiinnostuneet sekä paikalliset että maahanmuuttajat. Tätä koulutusmuotoa voitaisiin hyödyntää kaikissa halukkaissa kunnissa, kuntayhtymissä tai ELY-Keskuspiireissä niin sanottuna kiertävänä ammatillisena kouluna, jossa voisi vuosittain opiskella 20:llä eri linjalla noin 200 – 2000 henkilöä. Pelkästään koulutussäästöt vuositasolla nousevat satoihin miljooniin.

Volyymiltaan (kuntakohtaisesti 2-3 sekä valtakunnallisesti n. 1 000 laitoksen) parin atomivoimalan tuotantoa vastaava, äärimmäisen kustannustehokas (raaka-aineiden, kiinteistöjen ja nyt työelämän ulkopuolisten koulutettavien ollessa jo olemassa) kiertotalousratkaisu on nopea vastaus maaseudun autioitumiselle, maa- ja karjatalouden elpymiselle, syrjäytymisen ja rikollisuuden ehkäisylle, työllisyysasteen nostamiselle, huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen elvyttämiselle. Jostakin syystä tämä helposti toteutettava hanke on poliittisesti tyrmätty (tekniikan oltua käytössä jo kymmenkunta vuotta ja koulutettavien vain odotellessa kutsujaansa). Kiiruhtamatta kuitenkaan ennenaikaisesti tulevaisuuteen jokainen osallistuja voi jo tänään työnsä kautta osallistua maailmanlaajuieen ihmisyyteen. Globaalisuuden ensiaskeleet havaitaan aluksi kuntakohtaisesti 2-3 ja myöhemmin valtakuntakohtaisesti jopa 1 000 kuivamädätyslaitoksen rakentamisen myötä.

Miksi aloittaisimme hankkeen tänään ja mikä osoittaisi sen uskottavuuden? Miten se ilmenisi?

Hanke tukee maamme huoltovarmuutta turvaamalla materiaaliset edellytykset poikkeusoloissa, joita markkinat sellaisinaan eivät kykene ruokahuollon, polttoaineiden yms. osalta tyydyttämään.

Hanke pyrkii vastaamaan maanpuolustuksen neljään keskeiseen ongelmaan a) poikien syrjäytymiseen, b) syntyvyyden alenemiseen, c) asevelvollisuuden suorittavien määrän vähenemiseen sekä d) maaseudun autioitumiseen.

Kansainvälisen rikollisuuden levitessä maahamme valtakunnallisesti toteutettu osuuskuntapohjainen koulutus-, työllistämis- ja asutusjärjestelmä luo uskottavan vaihtoehdon poliisihallinnon pelkäämälle rikollisjärjestöjen rekrytoinnille.

Monipuolisia mahdollisuuksia luovana kuivareaktoritoiminta sopii erinomaisesti kehitysyhteistyöhön innovoiden asiaan perehtyneitä nuoria /osallistujia osallistumaan kansainväliseen avustustoimintaan esimerkiksi ympristökatastroofien jälkihoidossa (moduulirakentaminen).

Kiertävä ammattikoulu perustuu maakunnallisten talousalueiden tarpeille. Koulutettavien määrän rajallisuudesta johtuen koulutus liikkuu talousalueelta toiselle. Mikään ei estä koulutuksen toteuttamista samanaikaisesti usealla paikkakunnalla.

Maahanmuuttajien määrän kasvaessa heidän sekä työttömien että uudelleen koulutettavien kouluttaminen järjestetään yhdessä. Samanaikaisuus auttaa kotouttamisessa, kielen ja ammattikielen, paikallisen kulttuurin ja suomalaisen työkulttuurin omaksumisessa. Kohderyhmien yhteisellä työpainotteisella koulutuksella on myös suomalaisten itsetuntoa lisäävä vaikutus.

117. Olemmeko vain osa globaalia ongelmaa?

Ihmiskunnan ongelmat ovat saaneet globaalit mittasuhteet. Eurooppalaisina päivittelemme EU:n päättämättömyyttä. Kansalliset ratkaisut puolestaan, koskevat ne sitten työtä, toimeentuloa tai oikeudenmukaisuutta, siirtyvät vuosien saatossa ratkaisemattomina hallitukselta toiselle. Varsinaisina uhreina ja kärsijöinä ovat yksittäiset kansalaiset, jotka odottavat ratkaisuja. Valveutuneimmat heistä kysyvät, mitä asian hyväksi voi tehdä? Muut ovat jo luovuttaneet.

Onko jotain tehtävissä? Löytyisikö näkökulmaa, joka avaisi silmämme ja ojentaisi ratkaisun avaimet? Yksilön kannalta ongelmalliseksi muodostunutta elämää voi lähestyä jungilaisittain kasvin näkökulmasta. Siinä elämä koostuu näkyvästä, maanpäällisestä vihannosta sekä näkymättömästä, pinnan alla olevasta juurakosta. Yhdessä noin 7,8 miljardin kanssaihmisen kanssa jokainen yksilö on tuon vihannon osa. Lyhyen kasvukautensa – paikasta riippuen 50 – 100 ikävuoden – jälkeen näkyvä osa kuihtuu ja odottaa seuraavaa kasvukautta. Varsinainen elämä on ja jatkuu kuitenkin näkymättömässä, salatussa juurakossa.

Epäoikeudenmukaisuuden kuten varallisuuserojen kasvun toistuessa sukupolvesta toiseen turhaudumme. Ongelmina ne ovat kasvaneet globaaleiksi. Todellisuus näyttäytyy kahdessa tasossa, näkyvässä ja näkymättömässä, tietoisessa ja tiedostamattomassa, globaalissa ja yksilöllisessä, yleisen edun ja yksilön oikeusturvan ristiriidassa jne. Yksilötasolla tietoisen mielen ja tiedostamattoman kohtaamattomuudella on mielen tasapainottomuutta kuvaava nimi, neuroosi. Sama ongelma, tosin ilman nimeä, toistuu globaalien ongelmien, maanosittain EU:n päättämättömyyden, kansallisen epävarmuuden ja yksittäisten kansalaisten keskinäisessä suhteessa. Sitä kutsutaan politiikaksi.

Onko jotain tehtävissä? Eikö yksilön osalta puhuta motivaatiosta, käyttövoimasta tavoitella haluamaansa? Myös arvot, vaikuttavat toimintaamme. Haluammeko sijoittaa epäeettisesti ansaittuihin osakkeisiin tai emme? Yksilö haluaa löytää elämälleen myös tarkoituksen. Se saa mm. sotilaan toivottomassakin tilanteessa taistelemaan, tarkoituksettomuuden sen sijaan altistaessa luopumaan silloinkin kun siihen ei ole ulkoista syytä. Ei voida ohittaa ihmisyyden kulmakiveä omaatuntoa, joka arkisena moraalina auttaa erottamaan hyvän pahasta, oikean väärästä, epäitsekkyyden itsekkyydestä. Suurimpana kaikesta mainittakoon yksilöllinen rakkaus, joka siirappisuuden sijasta ilmenee voimana, jonka mukaan ”meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä” oikeudenmukaisia rakenteita toteutettaessa. Näin väistämätön kuolemakin saa vain palvelijan roolin. Kaikki nämä ominaisuudet kuuluvat jungilaisittain juurakkoon.

Miten vastaamme näkymättömälle, alitajuiselle minällemme? Olemmeko valinneet eheytymisen yhtäältä ulkoisen ja sisäisen, toisaalta näkyvän ja näkymättömän välillä? Vastattaessa on helpompi samaistua kuvitteellisen suuryrityksen työntekijöihin. Lukumäärältään 19 000 nousevana he tuntevat turvanneensa oman ja perheensä toimeentulon. Heitä on paljon, joten he lienevät oikeassa. He puhuvatkin yrityksestään käyttäen kolmatta persoonaa. Heillä ei ole ongelmaa. Vielä mittavammin itsensä ovat ulkoistaneet ne yli puolitoista miljoona työntekijää, jotka valtakirjalla ovat siirtäneet turvallisuutensa, vastuunsa ja elämänsä ay-liikkeelle. Arjen he täyttävät harrastuksilla, matkailulla, liikunnalla, alkoholilla tai huumeilla. Tarvittavat uudistukset, kuten tuotannon muuttaminen ilmastoystävällisemmäksi ja/tai työntekijäkunnan uudelleen kouluttamiseksi, työnnetään määräaikaisin työehtosopimuksin lumiauran tavoin tuonnemmaksi, globaaleiksi ongelmiksi. Heilläkään ei ole ongelmaa. Luovuttuaan ihmisyydestään osaa heistä kuitenkin sisäisesti kaihertaa huono omatunto. Se ilmenee solidaarisuuden, vihreyden, yhteisvastuun tms. kaipuuna. Siinäkin he valitsevat edustajakseen keinotekoisen henkilön, puolueen tai yhdistyksen, jonka nimissä ja takana he itseään tyydyttäen meiskaavat ikään kuin etsiäkseen itselleen eheyttä huomaamatta olevansa itse osa varsinaista ongelmaa.

Vaikuttaa siltä, että yksilön (mielen)terveyden ja globaalien ongelmien on löydettävä yhteinen nimittäjä. Yhtä vähän kuin on olemassa suomalaista tai venäläistä geometriaa, yhtä vähän oikeudenmukaisuus voi poiketa eri kansakuntien tai maanosien välillä. Persoonallisuus muodostuu tietoisesta ja tiedostamattomasta. Jälkimmäinen jungilaiseksi nimetty juurakko kuvaa sinua ja minua. Kaikki muu, kuten globaalin kaupan ja teollisuuden jatkuvan kasvun vaatimukset, turhakkeet ja niihin liittyvät kansalliset työehto- tai muut sopimukset vain kasaavat kerran globaaleiksi yltyviä ongelmia. Maanpäällinen, alati uudistuva osa muuttuu ongelmaksemme ja kohtaloksemme jos emme löydä yksilön omaa, ihmiskunnan ja ympäristön keskinäistä ykseyttä. Etsimme ratkaisua, jossa yhtäältä yksitäinen ihminen työllään on globaali vaikuttaja ja jossa toisaalta globaalisuus muovaa yksittäisen ihmisen toimenkuvan. Onko se löydettävissä?

Jatkuu

116. Joku uskoo sinuun – usko siis itsessi

Kirjakaupat ja media suoltavat kannanottoja kapitalismin vääristymistä. Otsake Tuhokapitalismin nousu vuodelta 2007 kuvaa tilannetta. Keskusteluissa tai opinnäytetöitä tehtäessä siteeramme niitä. Suomessa 1960-70 luvuilla peruskoulunsa vuosittain päättäneistä nuorista noin 3 000 syrjäytyi tai oli syrjäytymisvaarassa. Kolmessakymmenessä vuodessa heidän määränsä nousi liki 100 000:een. Heitä kutsutaan tänään vaikeasti työllistettävien työttömien ytimeksi. Positiivista asiassa on syntyvyyden jyrkkä lasku.

Viestimissä puhutaan tänään viisaita niin kansantuotteesta kuin oikeusvaltiostakin. Päättäjien esiintyminen puheineen on kunnioitusta herättävää huolimatta tekojen ja sanojen ristiriidasta. Vastuullisuus ilmenee esim. siinä, että eduskunnan välillisesti valvoman Veikkaus Oy:n nimissä lähetetään peliriippuvuudesta kärsivälle, mutta nyt jo ”tähtiasiakaaksi” nimetylle Jenna Mäkelälle (YLE 28.12.2019) uutta pelitietoutta. Veikkaus Oy:n johtoryhmän, hallituksen ja hallintoneuvoston yhteensä 44 hengen sekä lukuisten järjestöjen kautta määrittelemätön joukko kansalaisia ummistaa silmänsä, vaikka peliriippuvuuden diagnostisoiminen sairaudeksi – tosin vasta lasten kännykkäriippuvuuden johdosta – on jo alkanut. Nykyisen noin 124 000 peliriippuvaisen määrän mahdollisesti kaksin- tai kolminkertaistuessa esimerkiksi 10 vuodessa kännykkäpeliriippuvaisten lasten ja asevelvollisuusikäisten nuorten sukupolven kautta on syytä tehdä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä.

Olennainen tieto niin nuorten syrjäytymisestä kuin maan, ilman ja merienkin saastumisesta on ollut kaikkien tiedossa jo vuosikymmenet. Puhdistamalla rakenteiden ulkopuolen, emme ole huomanneet, että ”sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä”. Kauniimmin asian ilmaisee ekonomisti, professori Thomas Piketty todetessaan aikamme pääoman tuoton koostuvan monista osatekijöistä kuten aidosta yrittäjyydestä, paljaasta sattumasta tai jopa puhtaasta ryöstöstä.

Huolimatta siitä, että jokainen tietää maailman kaikkineen koostuvan paitsi kaikille yhteisistä alkuaineista sekä myös toimivan vain yhdellä ja ainoalla tavalla, emme tiedä mitä tekisimme. Vuorisaarnan taustakertomuksessa mainitun kysymyksen; ”Mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?” sijasta kysytäänkin tänään, miten löytää elämän tarkoitus eli mitä tehdä itsemme sekä kansa- että ihmiskunnan puolesta? Vastatakseen kysymykseen viisaus ei enää riitä, vaan kaivataan enemmän, ymmärrystä. Vai kaivataanko? Siinä missä sairaan ainoa toivo on parantumisessa, siinä nälkäisellä on tarve saada ravintoa, kodittomalla asunto, syrjityllä ihmisarvo, työttömällä työtä, nuorilla tulevaisuus jne. Ennen näihin tarpeisiin vastaamista yksilöä ei voi syyttää kiinnostuksen puutteesta koulutukseen, sivistykseen, isänmaallisuuteen, uskontoon, rukoukseen saati sitten Jumalaan tms.

Yhä harvempi nuori tänään voi uneksia pysyvästä työpaikasta. Hänelle tarjotaan kevytyrittäjyyttä mainitsematta sanallakaan, että monet ns. pakkoyrittäjät jo nykyäänkin elävät köyhyysrajan alapuolella ja että yrittäjyys edellyttää juuri sitä, mitä yleensä palkkatyön valinneelta puuttuu. Eräällä tavalla he ovat erirotuisia. Tilastot kertovat jopa kolmasosan nuorista miehistä jättävän asevelvollisuutensa suorittamatta. Se on vain johdonmukainen seuraus siitä näköalattomuudesta, minkä yhteiskunta heille tarjoaa. Miksi puolustaa tyhjää maaseutua ja kasvukeskuksiin siirtyneitten hyväosaisten omaisuutta? Mikset suhtautuisi aiempaa väljemmin huumeisiin, sillä antavathan ne edes hetken tyydytystä? Yhteiskunta on kiinnostuneempi näennäisistä tutkinnoista kuin yksilön edustamista vahvuuksista. Jos yhteiskunnan työllisistäkin vain yksi kolmasosa kykenee palkallaan elättämään itsensä ja perheensä tarkoittaa se sitä, että loput kaksi kolmasosaa elää tulonsiirroilla enemmän tai vähemmän köyhyysrajan tuntumassa tai sen alapuolella. Kouluttamattomana tulet todennäköisesti olemaan yksi heistä. Miksi synnyttäisit lapsia kurjuuteen, kun et kykene luomaan elämää itsellenikään? Miksi näin ollen et hakeutuisi jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle? Näinhän olet jo itse asiassa tehnytkin.”

Mitä siis tulisi tehdä? Tilanne on sitäkin vaarallisempi, koska ongelmat ovat muhineet jo niin pitkään, koska valtaapitävät ja parempiosaiset, järjestäytyneet ja perhetaustaltaan eriarvoiset tuntuvat puhuvan järkevästi sekä esiintyvän normaaleina ja vastuuntuntoisina. Moitteeton käytös ja puhetapa korvaavat omantunnon, yhä suuremman osan nuorista ja nuorista aikuisista samalla syrjäytyessä. Heidän laiminlyöty koulutuksensa ja työnsä korvataan nopeutetulla työperäisellä maahanmuutolla, koska tärkeämpää on saavuttaa 75 prosentin työllisyysaste kuin huolehtia satojentuhansien suomalaisten nuorten, nuorten aikuisten ja työttömien yhteiskunnallistamisesta uudentyyppisellä koulutuksella sekä maan, maatilojen ja kiinteistöjen radikaalillakin hyödyntämisellä. Tarvitaan vain omaatuntoa, ymmärrystä ja ripaus rohkeutta.

Kivettynyt omatunto on varmin tie yksilön ja koko kansakunnan tuhoamiseksi. Herkistynyt omatunto on puolestaan ase, jolla vaivattomimmin voi vaikuttaa muutokseen joka neljäs vuosi. Yksilöllinen, oikeudenmukaisuuteen tähtäävä valintasi, äänestämättä jättäminen eli kieltäytyminen yhteistyöstä pahan kanssa, saattaa moraalisessa mielessä tehdä hankkimasi ominaisuudet ikään kuin perinnöllisiksi nopeuttaen kehitystä. Tavoite, oikeudenmukaisuuden saavuttaminen ei riipukaan enää kollektiivisen omantunnon hitaasta kehityksestä. Valmistautuminen ensimmäiseen nelivuotiskauteesi voi alkaa tänään. Siihen sinä et ehkä tarvitse edes Jumalaa, vaan Jumala tarvitsee sinua.

115. Lapsenkaltaisuus – kyky murehtia – halu kantaa vastuuta – omistaa omatunto

Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäinen suhde kiinnostaa monia. Arvioissa on tuskin koskaan huomioitu omaatuntoa ja sen merkitystä. Se muodostaa yhtä olennaisen eron yhtäältä niin ihmisen ja eläimen kuin toisaalta ihmisen ja tämän kehittämän, algoritmeihin nojautuvan tekoälyn välillä.

Etsimme ratkaisuja a) työllisyysasteen nostamiseksi, b) etenkin poikien mielenterveysongelmien, uuslukutaidottomuuden, työkyvyttömyyden ja yleisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi, c) vanhustenhuollon parantamiseksi, d) työuupumuksen vähentämiseksi, e) kiinteistöjen arvonmenetyksen korvaamiseksi ja f) ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi jne. Yhteistä tavoitteille, yksilöille ja ihmiskunnalle on taistelu rajallisessa ajassa.

Kouluhistoria hämmästytti aikanaan nuorta lukijaa kuvauksilla sodista, joissa 1800-luvulle asti jalkaväki noudatti ns. linjataktiikkaa. Siinä sotilaat, huolimatta tuliaseitten kehityksestä, ryhmittyivät lähes kiinni toisiinsa muinaisten kreikkalaisten falangien tapaan. Vasta maailmansotien aikana ja jälkeen sotilaat kaivautuivat maahan tai harjoittivat hajanaisille aseistetuille joukkoille sopivaa sissisotaa. Yhtä hämmästyttävää on seurata oman aikamme työtaistelua, jossa 1940-luvulle rakentuva työlainsäädäntömme ja siihen ay-liikeen soveltamat työtaistelutoimenpiteet vaikuttavat paitsi foinikialaisilta niin myös täyttä ymmärrystä vailla olevilta. Molemmat kuvaavat omastatunnosta irrallista menettelyä ja jälkimmäinen vieläpä terroristien tapaan syyttömien selän taakse kätkeytymistä. Riman alituksen suoritti SAK-laisenTeollisuusliiton johtaja Jyrki Ala-partanen hyökkäämällä sitoutumatonta ”rikkurityövoimaa” vastaan muistuttamalla samalla ay-liikkeellä olevan keinoja ”yritystoiminnan hankaloittamiseen”. Molemmille kuvauksille sopii leikkimielinen kysymys: mikä ei kuulu joukkoon? Vastaus, omatunto. Kuvaukset edustavat aikaansa, eivät ihmisyyttä, omaatuntoa.

Myös vuorisaarna on sidottu aikaan. Siinä kiteytyy koko Uusi testamentti. Se viittaa profeettoihin, jotka liki 1 000 vuotta aikaisemmin muistuttivat puolestaan aikalaisiaan Jumalan ikiaikaisesta tahdosta. Kysymys on tietomme ja ymmärryksemme ylittävästä aikajänteestä, jota kuitenkin leimaa Luojan ja luodun välinen yhteys. Tuota yhteyttä kutsutaan sisäiseksi ääneksi, omaksitunnoksi. Eri yhteyksissä sen ilmaisutapa vaihtelee. Yksille ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”, toisille taas ”Kristus teissä” ja kolmansille omantunnon yhteys on ”Pyhässä Hengessä”. Tieteentekijät kutsuvat sitä intuitioksi. Intialainen matematiikkonero S. Ramanujan (1887 -1920), joka vailla varsinaista koulutusta ratkaisi pelkän intuition varassa äärettömiä aikalukuihin liittyviä laskelmia, vastasi kysymykseen: mistä saat tietosi? lyhyesti, ”Jumalaltani. Hän laittaa kaavoja kielelleni kun nukun ja joskus kun rukoilen”. Nuorena kuolleen Ramanujan laskelmilla, joiden paikkansapitävyys voitiin todeta vasta myöhemmin, on sittemmin ollut käyttöä mustien aukkojen tutkimuksissa. (Mm. elokuva The Man Who Knew infinity). Saksalainen matemaatikko Karl Gauss (1777-1855) kertoi niin ikään kuinka hän oivalsi lukuteoriassa tietyn säännön: ”se ei tapahtunut vaivalloisen tutkimuksen tuloksena, vaan niin sanoakseni Jumalan armosta. Arvoistus ratkesi itsestään niin kuin salama iskee, enkä minä itse voinut osoittaa yhteyttä ennen tietämäni, viimeksi tekemieni kokeiden ja lopullisen onnistumisen välillä”.

Mistä eri viestimet kertovat päivittäin? Maailman ja Euroopan laajuisista sekä oman maamme taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista, hallituksen asettamista työryhmistä, joiden ratkaisuihin löytyy yhtä vähän varoja kuin tarvittavaa työvoimaakaan. Tähän todellisuuteen syntyy lapset periaatteessa terveinä. Monilla heistä on tosin oppimishäiriöihin luokiteltuja ominaisuuksia, jotka varsin usein osoittautuvat erityis- joskin kapea-alaisiksi lahjakkuuksiksi. Ongelma ei useinkaan ole heidän vaan meidän. Esimerkiksi noin 25 000 eri tavoin itseään työkykyisenä ja -haluisena pitävästä noin 40 000:sta työrajoitteisesta vain noin 500 on työllistetty. Virallisesti puhutaan 75 prosentin työllistämisestä.

Entä nuoret, ongelmaksi koetut kohteet (20 %/ikäluokka)? Tällöin puhumme osin peruskoulu-, osin nuoruusikään luokitelluista 18 – 29-vuotiaista nuorista. Mihin yhteiskunnalliseen tilanteeseen nämä 1990-luvulla terveinä syntyneet nuoret ovat kasvaneet? Me puhumme heistä tänään mielenterveysongelmaisina, työkyvyttömyyseläkeläisinä, huumeita käyttävinä, maksuhäiriöisinä, peliriippuvaisina, työvoimapulasta riippumatta työtävieroksuvina työttöminä jne. Nuo nuoret kasvoivat yhteiskuntaan, jota kuvaavat a) Jyrki Kataisen vuonna 2011 asetettu hallitus, jota tasavallan presidentti arvioi: maamme ei kestä toista vastaavanlaista nelivuotiskautta, b) Alexander Stubin vuonna 2014 asetettu farsinomaiseksi osoittautunut hallitus, c) vuonna 2015 lähinnä vailla omaatuntoa edustava Juha Sipilän hallitus, jonka synnyttämiä ongelmia selvitetään vielä pitkään, d) talonsa vuonna 2019 hiekalle rakentaneen ja pikaisesti sortuneen selkeästi vain tyhmäksi luokiteltava Antti Rinteen hallitus sekä e) joulukuussa 2019 asetettu hyväntahtoisiksi tarkoitettuja joskin toistaiseksi vain tyhjiä lausuntoja tehtaileva Sanna Marinin hallitus.

Tänään syrjäytyvät ja syrjäytetyt 15-29-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset ovat sairaita. Vai ovatko? He edustavat pikemminkin terveyttä ja ihmisyyttä sairaassa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Heidät voidaan nähdä uhreina yhteiskunnassa, jota poliittiset päättäjät, ahneet korporatiiviset instituutiot, kuten etujärjestöt, eduskunta, ylikansalliset yritykset, ay-liike ohjaavat ja jonka jatkuvuuden varmistavat varttuneemmat usein jo kerman päältä kuorineet, ikuisesti aikansa eläneisiin poliittisiin viitekehyksiin sitoutuneet, mutta jo eläköityneet ikäluokat, jotka jähmettyneisyydellään estävät tarvittavat yhteiskunnalliset muutokset ajattelematta lainkaan nuorempien polvien tarpeita. Lausuntojen ja työryhmien sijasta – välttääksemme ikuisen oravanpyörän – meidän tulee ensin löytää kaiken perusta, omatunto.

114. Ilman vaikutusvaltaa ei ole demokratiaa

Ystäväni kertoo tukeneensa nuorta asunnon ostossa. Nuoren osuus asunnosta oli 30 prosenttia. Välittäjän virheen johdosta verottaja muistutti nuorta yli 3 000 euron mätkyllä ikään kuin tämä omistaisi asunnosta 70 prosenttia. Yhteyhdenotossa verottaja totesi veron kaikkineen tulleen ajallaan suoritetuksi tosin ikään kuin kumpikin omistaisi asunnosta 70 eli yhteensä 140 prosenttia. Asia luvattiin korjata. Kuukauden kuluttua verottaja muisti nuorta 900 euron mätkyllä. Neljännen yhteydenoton jälkeen verottaja totesi uudestaan kaikkien maksujen olleen alunpitäenkin jo suoritetun. Asia luvattiin korjata. Ahdistuneena nuori nukuu huonosti, vihaa yhteiskuntaa ja pelkää edelleen päivittäin saapuvaa postia.

Tapaus muistuttaa asianajajaystävästäni, joka aikoinaan sai 120 000 markan verolapun 100 000 markan tuloistaan. Henkilökohtaisesti verovirkailijan tavattuaan tämä suoritti laskelman uudestaan ja totesi silmää räpäyttämättä koneen ilmoittavan 100 000 markan tuloista kertyvän 120 000 markan veron. Kafkamaisessa tilanteessa asianajajastävälläni oli em. nuoreen verrattuna paremmat valmiudet puolustaa itseään. Hän oli tasavertainen vastustamaan kollektiivia. Hän ei masentunut, vaan ainoastaan vihastui. Lukemattomat suomalaiset sen sijaan elävät päivittäin voimattomina ja nöyryytettyinä.

Ihmis- ja kansakuntana muodostamme yksilöistä koostuvan kokonaisuuden. Yksilö puolestaan koostuu kahdesta osasta, tietoisesta mielestä ja piilotajunnasta. Niiden keskinäisen tasapainon järkkyessä yksilö neurotisoituu, jopa tuhoutuu. Olemme siirtäneet vastuumme yhä persoonallisemmalta tuntuvan valtion harteille. Emme huomaa, että kokonaisuuden osa, yksilö, voi taistella vain tasavertaisena toisen henkilön, oikeushenkilön kanssa. Sen sijaan, että pyrkisimme oman persoonallisuutemme kehittämiseen ja eheytymiseen odotamme kuitenkin valtion, keinotekoisena oikeushenkilönä ratkaisevan ongelmamme.

Ajattele oppivelvollisuuslain nojalla perusopetukseen osallistuvaa nuorta, joka joutuu usein koulukiusatuksi. Koulua ylläpitävä yhteiskunta herää laiminlyömäänsä vastuuseen vasta kiusatun syyllistyessä koulusurmaan tai vastaavaan rikokseen. Joukkosurmaajiin liitetään usein koulukiusatun tausta. Nuori ja usein myös perhe, myöhemmin riittämättömillä tulonsiirroilla elävä, työttömäksi jäänyt tai vastuuttoman vanhainkodin vanhus, ajautuu keinotekoisen henkilön, valtion tai kunnan kanssa epätasa-arvoiseen ja sen myötä kafkamaiseen todellisuuteen. Todellisuus ilmenee näköalattomuutena, ahdistuksena, pelkona, vihana, kiusatuksi tulemisena, masennuksena, alkoholin ja/tai huumeitten käyttönä. Hänen epätasa-arvoinen asemansa kostautuu sairauksina ja epäsosiaalisuutena.

Kaiken tämän jälkeen olemme ihmettelevinämme nuorten lisääntyvää masentuneisuutta, lääkkeiden ja huumeiden väärinkäyttöä, työkyvyttömyyseläkkeiden määrää, asevelvollisuudesta karsiutumista, syntyvyyden alentumista jne. Julkisen yhteisön eli keinotekoisten oikeushenkilöiden vallan kasvun myötä neurooseista kärsivien yksilöiden asema on heikentynyt siinä määrin, että H. C. Anderseninkin on epätasa-arvoisuuden pelossa vuonna 1837 täytynyt suojautua kätkemällä yhteiskuntaa ja ajan hallitsijoita purevasti arvosteleva sanomansa lapsenkaltaisen sadun ”Eihän keisarilla ole vaatteita”-muotoon.

Tuntuu kuin haluaisimme takaisin elämämme ja kaipaisimme ihmiskasvoista demokratiaa. Aluksi meille riittäisi ”ääni erämaassa”, joka kertoisi, mistä aloittaa. Löytyisikö tie yhtäältä yksilön ja toisaalta keinotekoisen henkilön eli valtion väliseen eheytymiseen 2000 vuotta kokeilemattomana olleesta vuorisaarnasta?